KSML: Kaupungin tuloja on kasvatettava

Helmikuun 22. päivä julkaistiin Jyväskylän kaupunki - onko kaupungilla varaa sopeuttaa tai olla sopeuttamatta -talousraportti. Raportissa todetaan, että tarvitsemme suuria rakenteellisia, toimialat ylittäviä muutoksia.  Jyväskylän sopeuttamistarve on noin 30 miljoonaa euroa eli leikkauksia on edessä. Tärkeää on kuitenkin tehdä sellaisia muutoksia, jotka tukevat tulevaisuutta. Raportin mukaan Jyväskylän menot sekä tulot ovat pienet. Minusta meidän tulisi … Jatka artikkeliin KSML: Kaupungin tuloja on kasvatettava

Kuntavaalien siirto oli loppujen lopuksi oikea ratkaisu

Mielenkiintoisia aikoja elämme. Kampanja on ollut täysillä käynnissä jo jonkin aikaa ja nyt sitten vaalit siirtyy kesäkuulle. Päätös on varmasti oikea. Demokratian tulee toimia poikkeusoloissakin, mutta terveys menee kaiken edelle. Lisäksi on huolehdittava, että kaikilla äänioikeutetuilla on varmasti mahdollisuus käyttää äänioikeuttaan. Olo on kuitenkin tyhjä, pettynyt ja vähän vihainenkin. Koronakriisi on jatkunut vuoden, ja jo … Jatka artikkeliin Kuntavaalien siirto oli loppujen lopuksi oikea ratkaisu

KSML: Rakennetaan uskottava liikuntapääkaupunki

Liikuntapääkaupungin sydän on jyväskyläläiset urheiluseurat. Nämä yli 220 urheiluseuraa huolehtivat siitä, että lapsilla, nuorilla ja aikuisilla on mahdollisuus harrastaa liikuntaa. Kaupungin tulee tukea urheiluseurojen toimintaa ja mahdollistaa niiden kehittämistyö. Seurojen tehtävä on liikuttaa lapsia ja nuoria, mutta myös tarjota huippu-urheilijoille puitteet, joiden avulla Jyväskylässä on Suomen parhaat mahdollisuudet menestyä. Kaupungin tehtävä on mahdollistaa tämä urheiluseuroille. … Jatka artikkeliin KSML: Rakennetaan uskottava liikuntapääkaupunki

Hippos-hanke on monella tapaa tärkeä Jyväskylälle!

Hippos-hankkeen projektipäällikkö ja Jyväskylän elinkeinojohtaja kertovat päivän Keskisuomalaisessa faktaa Hippoksesta. Hippos-hanke lisää jyvskyläläisten liikuntavuoroja yli puolella ilman, että käyttökustannukset kaupungille nousevat merkittävästi. Hankkeen kokonaiskustannus on 150 miljoonaa euroa ja kaupungin osa tästä potista on 23 miljoonaa. Hanke tulee tuottamaan kaupungille suoria tuloja vuositasolla noin 3 miljoonaa euroa. Tämän lisäksi välillisiä tuloja rakentamisesta kertyy kaupungillemme noin … Jatka artikkeliin Hippos-hanke on monella tapaa tärkeä Jyväskylälle!

KSML: Yrittäjälähtöinen päätöksenteko on kaikkien etu!

Tänä keväänä käydään Jyväskylän kannalta tärkeät vaalit. Jyväskylän tavoitteena on olla elinvoimainen kaupunki liikunnan, kulttuurin ja tieteen avulla. Tämän mahdollistamiseksi yrittäjät, yritykset ja yrittäjyyttä edistävät tahot täytyy ottaa entistä paremmin mukaan päätöksentekoon. Yrittäjälähtöinen päätöksenteko tarkoittaa sitä, että kaupunginvaltuutetut ovat kiinnostuneita yrittäjistä ja käyvät vuoropuhelua yrittäjien kanssa. Tällä tavoin saamme luotua sujuvan toimintaympäristön, jossa yrittäjyys tehdään … Jatka artikkeliin KSML: Yrittäjälähtöinen päätöksenteko on kaikkien etu!

”Elämäni opettavaisin vuosi” – Mitä ylioppilaskunnan hallituksessa pääsi tekemään?

Joulukuussa 2019 minut valittiin JYYn hallitukseen konserni- ja talousvastaavaksi. JYY konsernilla on 83 miljoonan euron tase, joka koostuu lähinnä kiinteistöistä, sekä 11 miljoonan vuotuinen liikevaihto. JYYn hallitus vastaa edustajiston päätösten toimeenpanosta ja valmistelusta.

KSML: Jyväskylä on korkeakoulutuksen kasvattajaseura!

Jyväskylä on tällä hetkellä korkeakoulutuksen kasvattajaseura. Joka syksy Jyväskylässä aloittaa korkeakouluopinnot yli 3 500 uutta opiskelijaa eri puolilta Suomea. Nämä tulevaisuuden asiantuntijat kartuttavat taitojaan täällä opintojensa ajan ja sitten lähtevät työelämään pääkaupunkiseudulle, Tampereelle tai Turkuun. Pois Jyväskylästä.

KSML: Opiskelijoita tarvitaan mukaan päätöksentekoon!

Lähes joka kolmas jyväskyläläinen on opiskelija. Jyväskylässä opiskelee eri oppilaitoksissa arviolta 42 000 opiskelijaa. On siis välttämätöntä, että opiskelijat huomioidaan parhaalla mahdollisella tavalla myös kuntatason päätöksenteossa.

Toisen asteen oppivelvollisuus ei ratkaise ongelmaa!

Tämä esitys on hyvä esimerkki siitä, kun yritetään parantaa oiretta vaikka itse ongelman syyhyn pitäisi pureutua. Nuorten syrjäytyminen ja riittämättömät valmiudet jatko-opintoihin ovat vakavia ongelmia, joihin tulee puuttua silloin, kun nämä ongelmat eivät vielä ole realisoituneet.

Kuntavaaliehdokkuus julki!

Minulla on palava halu päästä vaikuttamaan yhteisiin asioihimme ja pidän tärkeänä, että Jyväskylän kaltaisessa opiskelijakaupungissa myös nuoret opiskelijat ovat päättämässä asioista.